Näkökulma | Osaamisesta puhutaan nykyään yleisesti. Puhe liittyy muuttuneeseen käsitykseen työelämästä. Nyt osaaminen ymmärretään työntekijän taidoksi eikä työnantajan hänelle tarjoamaksi kyvyksi tehdä työtä, kuten aiemmin tehtiin. Kuvataiteessa osaamisesta puhuminen on vielä uusia asia, vaikka alalla työskentelevän voidaan juuri ajatella tarvitsevan henkilökohtaisia taitoja.
Pronssin sulatusta. Kuva: Hanna Kostiainen
Taiteilijan osaamisesta puhuminen liittyy keskeisesti ammattikuvan muutokseen.
Aikaisemmin kuvataiteilijan työ oli lähinnä omaa työtä: se oli teosten tekemistä ja näyttelyiden pitämistä. Työnantajat puuttuivat tai olivat vain pieni osa työn kokonaisuudesta. Omaa työtä rahoitettiin pääsääntöisesti apurahoilla ja opetustyöllä. Nyt taiteilijan työmahdollisuudet ovat laajentuneet. Taidetta tilataan julkisiin rakennuksiin, ja sitä käytetään soveltavasti muilla aloilla. Taiteilijoita on myös palkattu asiantuntijoiksi ja tuottajiksi erilaisiin tapahtumiin ja yrityksiin. Työnantajia voi olla monia ja työsuhteet monentyyppisiä.
Taiteilijoiden osaamistarpeiden reflektointiin on vaikuttanut osaltaan myös se, että apurahat siirtyivät vuonna 2009 maatalousyrittäjän lakisääteisen eläketurvan piiriin (ks. eläketurvasta Mela 2020,11). Tämä on ymmärtääkseni vaikuttanut siihen, että taiteilijan toimintaa pidetään yrittäjämäisenä työnä, johon liittyy yrittäjyyteen kuuluvia taitoja.
Tutkimuksen kannalta taitelijan osaamista voidaan lähestyä vähintään kahdesta eri näkökulmasta. Sitä voidaan tarkastella ulkopuolelta, kuten opetushallitus tekee omissa kulttuurialan tulevaisuuden osaamistarpeita pohtivissa asiakirjoissaan ja kulttuuriministeriö luovaa taloutta koskevissa teksteissään. Toinen näkökulma on taiteilijalähtöinen. Alan käsityksiä asiasta on lähestynyt Cupore tutkimuksessaan ”Pitäisi laajentaa työalaansa” – Kuvataiteilijan ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä (2013).
Ehkä näitä edellä mainittuja lähestymistapoja yhdistää ymmärrys siitä, että taiteilijan toimeentulo on heikko ja sitä pitäisi parantaa mutta perustelut osaamiselle ovat erilaiset.
Ulkopuolelta tulevat arviot perustelevat osaamista yhteiskunnallisista tarpeista käsin, kun taas taiteilijat katsovat osaamistaan arkielämän käytäntöjen näkökulmasta: miten tehdään tarjous julkisen taiteen kilpailuun tai apuraha-anomus, mitä ovat taiteilijan tekijänoikeudet, miten tehdään sopimuksia tai mistä voi hankkia työhuoneen. Ulkopuolinen näkökulma ei siis näe taiteilijan osaamiseen kuuluvia ydintaitoja, mutta yhteiskunnan kannalta taiteilijoiden omaehtoista sitoutumista työhönsä pidetään nykyiseen työelämään kuuluvana keskeisenä taitona.
Koulutuksen piirissä vallitsevat käsitykset taiteilijan osaamisesta ovat mielestäni yhdistelmä näitä edellä mainittuja näkökulmia. Poikkeuksena on kuitenkin se, että yhteiskunnan kannalta taiteilijan työtä harvoin perustellaan taloudellisella vaikuttavuudella, kuten luovan talouden teksteissä tehdään, vaan esimerkiksi hyvinvointiin sekä luovan ajattelun kehittymiseen liittyvillä argumenteilla.
Opiskelua taidegrafiikan pajalla. Kuva: Hanna Kostiainen
Kuvataideopinnoissa opetetaan yleisesti digitaitoja, markkinointia ja yrittäjyyden perusteita, jotka nähdään opetushallituksessa alan tulevaisuuden osaamistarpeina. Ammattikorkeakoulut elävät tästä huolimatta kovassa ristipaineessa: samalla kun pitäisi opettaa taiteen tekemiseen liittyviä perustaitoja, pitäisi opetussuunnitelmissa huomioida myös taiteilijoiden uudet työllistymisen mahdollisuudet.
On selvää, että taiteilijoiden koulukseen tulee lisätä monialaista yhteistyöosaamista. Cuporen tutkimuksessa (2013, 169) todetaan, että monialaisilla ammattikorkeakouluilla on tähän oiva mahdollisuus. Taiteen soveltava käyttö sosiaali- ja terveysalalla, luovan ajattelun kehittäminen yritystoiminnassa, taiteen ja ympäristösuunnittelun yhdistäminen sekä pelien kehittäminen ovat jo tiedotettuja yhteisiä oppimisen ja työnopinnollistamisen paikkoja. Tällaisissa opintokokoonpanoissa opiskelijat voisivat harjoitella työelämätaitoja ja yhteistyöosaamista, joita kuvataiteilijat erityisesti kaipasivat Cuporen selvityksessä. Mielestäni myös taiteiden välinen yhteistyö tulisi huomioida koulutuksessa. Eri taiteen lajeja edustavat opiskelijat voisivat hyötyä alan erilaisista sisäisistä käytännöistä ja osaamisesta.
Lotta Pyykkönen
Kuvataiteen lehtori, tutkija ja kehittämisasiantuntija Yli vaaran vuosien -hankkeessa
LAB-ammattikorkeakoulu (Lappeenranta)
Taiteilijan osaamisen kartoittaminen on keskeinen Yli Vaaran vuosien -hankkeen tutkimuskohde. Hankkeen tavoitteena on kehittää kuvataiteen koulutuksen työelämälähtöisyyttä ammattikorkeakouluissa. Hankkeessa on mukana LAB-ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Novia Yrkeshögskolan ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Projekti on saanut rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta.
Lähteet:
Cupore 2013: “Pitäisi laajentaa työalaansa” – Kuvataiteilijan ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä.
Mela 2020: Apurahansaajan vakuutusopas 2020.